Selailin erästä kurssitehtävää varten Eilisvisio-nimistä nettisivua, joka kertoo suomalaisten arjen ja asumisen historiasta 1900-luvulla. Viihdettä koskevassa osiosta löytyy kohta “Villitykset”, jossa esitellään kunkin 20-vuoden jakson aikana suosioon nousseita pelejä tai härveleitä. Yhdeksi vuosien 1980-1999 neljästä villityksestä on poimittu tamagotchi. Muistatteko ne munan muotoiset, taskuun mahtuneet elektroniset lemmikit, joita piti syöttää ja joiden kanssa piti leikkiä, jotta ne eivät olisi kuolleet?
Kun vuonna 1996 Japanissa markkinoille tulleet tamagotchit saapuivat seuraavana vuonna Suomeen ja meillekin maaseudulle asti, olin viidennellä luokalla ja tottakai minunkin oli saatava oma tamagotchi. Minulla ei koskaan ollut ollut lemmikkieläintä, joten se nyt oli vähintä, mitä saattoi vaatia. Hienointa oli se, että äitini oli juuri tuolloin käymässä Japanissa, joten minä sain aidon japanilaisen tamagotchin sen sijaan, että se olisi ostettu paikallisesta Salesta (maaseudun Alepa). Eilisvision artikkelin mukaan niiden tuonti kouluihin kiellettiin Suomessa, jolloin lapset värväsivät vanhempansa päivän ajaksi tamagotchi-vahdeiksi. Itse en muista muuta kuin, että tunnin aikana niitä ei saanut räplätä mutta että välitunnille lähtiessä oli aina suuri huoli, että missä kunnossa otus olisi.
Kuten suuri osa villityksistä, myös tamagotchit unohtuivat nopeasti (vaikka saa niitä näköjään vieläkin ostettua). Omanikin on tosin vielä luultavasti tallessa jossain pahvilaatikossa lapsuudenkodissani. Loppujen lopuksi esimerkiksi “peli” jota otuksen kanssa piti pelata, jotta se pysyi kunnossa ja onnellisena oli ainakin omasta mielestäni niin puuduttavan tylsä, että kiinnostus lopahti aika nopeasti. Ärsyttävänä laitetta piti myös sen kirjoituksen kirjoittaja, jonka yhteydestä yllä oleva kuva löytyi. Juttu onkin otsikoitu “Top ten terrible tech products”.
Ysärinostalgointiin olennaisena kuuluvan kaameus-elementin kruunaa se, että Superhero kappaleella suosioon noussut Daze teki aiheesta jopa biisin:
