Ravintolavinkkejä Lontooseen

Törmäsin Tumblrissä blogiin, joka esittelee lontoolaisia ruokapaikkoja ja kahviloita. Painotus on aasialaisissa paikoissa, mutta muitakin löytyy ja ravintolat on kätevästi listattu myös keittiöittäin.

London Tastin’

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Historiallisesti merkittävää ruokaa

The New York Times on British Museumin ja BBC:n inspiroimana tiivistänyt New Yorkin historian 50 esineeseen konsultoimalla historioitsijoita ja museoammattilaisia. Lista on hauska ja helppo tapa tutustua kaupungin historiaan sekä oppia yksityiskohtia, joihin ei ns. perinteisemmässä historiassa välttämättä törmäisi.

Minun suosikkini: hevosen häntä kuningas Yrjö III:tta esittäneestä patsaasta, joka tuhottiin paikallisten toimesta 6.7.1776 – itsenäisyysjulistuksen lukemisen jälkeen.

Minun huomionin kiinnittyi erityisesti siihen, kuinka monta ruokaan liittyvää esinettä kokoelmaan oli valittu: neljä suoraan (6. osteri, 26. bagel, 31. artisokka ja 39. kahvikuppi) ja kolme välillisesti (2. nuolenpää, 16. keittokirja ja 25. automaatti). Sinänsä tämä ei ole ihme, sillä ruoka on erottamaton osa jokapäiväistä elämäämme ja välttämätöntä sen kannalta, että meillä on niin tulevaisuus että historia. Ruoka on myös keskeinen osa erottautumista sekä identiteetin rakentamista – puhuimme sitten valtion, kansankunnan, kaupungin tai yksilön tasosta.

 

 

Mitä esineitä sinä valitsisit kertomaan esimerkiksi Helsingin historiasta?

Kuvat: The New York Times

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , | Yksi kommentti

Modernia porttööriruokaa – kaksi esimerkkiä Aasiasta

Gradussani tutustuin käsitteeseen porttööriruoka. Sana syntyi 1800-luvun lopulla viittaamaan ruokaan, joka haettiin porttöörillä (ruotsiksi matportör) eli ruuankantimella kotiin nautittavaksi. Ruokaa myivät yksityiskodeista esimerkiksi taloudenhoitajattaret, jotka tällä tavoin hankkivat itselleen elantonsa tai lisätienestiä, tai keittokoulujen keittiöt. Vuoden 1879 elinkeinovapaus oli mahdollistanut sen, että yksityisetkin henkilöt saattoivat tällä tavalla hankkia tuloja. Ruuan kotiin noutamisen kirjoitettiin esimerkiksi vielä vuoden 1921 Naisten äänessä olevan hyvin tavallista.

En löytänyt suomalaisen porttöörin kuvaa, mutta 1900-luvun alun kantimet ovat näyttäneet suhteellisen samanlaisilta. Useat oli valmistettu emalista ja toistensa päälle ladottavien erillisten astioiden ansiosta porttöörillä pystyi kuljettamaan samanaikaisesti useita annoksia ja/tai ruokalajeja.

Työväestöllä oli omat keittiönsä, mutta myös keskiluokka osti annosruokaa kotona syötäväksi. Ruokaa ostivat muun muassa opiskelijat tai nuoret parit, joilla ei vielä ollut lapsia ja joiden asuntojen keittiötilat saattoivat olla puutteelliset. Kirjailijat Katri Bergholm ja Tyyni Tuulio kertovat molemmat muistelmissaan, kuinka he nuorina pareina miestensä kanssa asuessaan hakivat päivälliset porttöörillä: Bergholm neiti Roseniuksen keittokoulusta Vuosikatu 4:stä ja Tuulio Eirasta rouva Campbeliltä.

Suomi ei ole ainut paikka, missä suhteellisen samalta näyttäviä ruuan kuljetuskeinoja on käytetty, eikä myöskään ensimmäinen paikka. Oheisen kuvan japanilainen kerroksittainen ruokalaatikko kuuluu lontoolaisen Victoria & Albert -museon kokoelmiin. Laatikon valmistaja ei ole tiedossa, mutta sen arvellaan valmistetun 1800-luvun puolivälin paikkeilla.

Edelleen nykypäivänä Japanissa on tapana tarjoilla perinteisiä uuden vuoden ruokia (osechi-ryōri) erityisestä kolmikerroksisesta lakkarasiasta – japaniksi nimeltään jūbako. Jokapäiväinen yksittäinen itse valmistettu tai kaupasta/ravintolasta ostettu yhden hengen ateria (bento) puolestaan pakataan yksinkertaisempaa ja pienempään rasiaan. Valikoimaa riittää kertakäyttöisistä hienompiin lakkamalleihin (yksi esimerkki alla olevassa kuvassa).

Bento-laatikoita on nykyään saatavilla vaikka minkälaisia, esimerkiksi suositulla japanilaisella Hello Kitty-teemalla.

Toinen moderni esimerkkini löytyy Intiasta. Sain idean postaukseen lukiessani Sarah Murrayn kirjaa Moveable Feasts. From Ancient Rome to the 21st Century, the Incredible Journeys of the Food We Eat (St. Martin’s Press, NY 2007), jossa kerrotaan, kuinka nykypäivän Intiassa perheenemännät valmistavat kotona ruuan työssäkäyville miehilleen. Miehet eivät kuitenkaan ota ruokaa mukaansa aamulla töihin lähtiessään, vaan kaksi- tai kolmikerroksiseen teräsastiaan pakatun lounaan (tiffin) käy aamupäivällä hakemassa dabbawallaksi kutsuttu työntekijä. Dabbawallat kuljettavat astiat juna-asemalle, jossa ne lajitellaan määränpäänsä mukaan ja kuljetetaan edelleen miesten työpaikoille.

Intialainen versio ruuankantimesta: teräksinen ”tiffin carrier”.

Näitä tiffin carriereitä on nähty myös mm. taideteoksissa, sillä intialainen taiteilija Subodh Gupta on käyttänyt niitä useissa intialaista elämäntapaa ja identiteettiä tutkivissa teoksissaan. Guptan töitä on nähty Suomessakin vuonna 2011 Sara Hildénin taidemuseossa järjestetyssä näyttelyssä.

Subodh Gupta: Faith Matters, 2007.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi

World’s First Garden City

Suomalaisille puutarhakaupunki-ajatus on tuttu lähinnä Tapiolasta ja ehkä jonkin verran Käpylästä. Maailman ensimmäinen puutarhakaupunki sijaitsee kuitenkin Briteissä, vajaan tunnin junamatkan päässä Lontoosta pohjoiseen. Paikan nimi on Letchworth Garden City.

Kaupungin historiaan voi tutustua First Garden City Heritage Museumissa. Kaupungin perusti vuonna 1903 First Garden City Limited -yhtiö, jonka takana oli mies nimeltä Ebenezer Howard. Howard oli jo muutama vuosi aikaisemmin vuonna 1898 julkaissut kirjan nimeltä Tomorrow: A Peaceful Path to Real Reform (julkaistu uudelleen 1902 uudella nimellä Garden Cities of Tomorrow), jossa hän esitteli ideansa puutarhakaupungeista.

Idean mukaan puutarhakaupungissa yhdistyivät kaupungin ja maaseudun parhaimmat puolet. Puutarhakaupunkien piti olla parannus viktoriaanisen ajan teollisuuden saasteiden, liikaväestön, köyhyyden ja slummiolosuhteiden riivaamista kaupungeista. Idean taustalla vaikutti myös osuustoiminta aate, sillä kaupungin  toiminnasta saatavat voitot oli tarkoitus käyttää tavallisten kaupunkilaisten hyödyksi.

Syy, miksi tein retken kyseiseen paikkaan, ei kuitenkaan ollut se, että olisin mitenkään erityinen puutarhakaupunki-intoilija. Olin kiinnostunut nimenomaan yhdestä Letchworthissa sijaitsevasta rakennuksesta, joka oli myös Howardin projekti. Teen nimittäin gradua suomalaisista keskuskeittiöistä ja Howardin alkuperäiseen suunnitelmaan kuului, että puutarhakaupungin perusasumisyksikkönä olisi toiminut the Cooperative Quadrangle, jossa ylläpidolliset ja kotitaloustyöt olisi jaetty yhteisesti asukkaiden kesken. Rahoittajien painostuksesta Letchworthiin rakennettiin kuitenkin alussa perinteisempiä asumisratkaisuja, mutta vuonna 1909 Howard vihdoin aloitti yhteistoiminnallisen Homesgarthin (kuvassa) rakentamisen, jonka asuntoihin ei tullut omia keittiöitä, vaan ruoka valmistettiin keskuskeittiössä ja ruokailu tapahtui yhteisessä ruokasalissa. Talo oli suunniteltu keskiluokkaisille asukkaille ja Howard näki keksintönsä ratkaisuna niin palvelija- kuin naiskysymykseen.

Kuvassa on Homesgarth sisäpihan puolelta kuvattuna. Homesgarthin lisäksi Howard rakennutti Letchworthiin myös toisen keittiöttömän talon Meadow Way Greenin sekä toiseen, 1920-luvulla perustamaansa Welwyn Garden Cityyn Guessens Court -nimisen paikan. Minun kannalta valitettavasti talo on edelleen asumiskäytössä, joten en päässyt käymään sisätiloissa.

Letchworthissä sijaitsi turistiesitteen mukaan myös Britannian ensimmäinen liikenteenjakaja, noin vuodelta 1909. Ja täytyihän sitä sitten käydä katsomassa!

Pub lunch.

Letchworthiläiset taitavat olla aika innoissaan ensi vuoden olympialaisista?!

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , | 2 kommenttia

Liikuttavin kortti ikinä

Mielestäni HSL on noussut mainosten osalta HKL:n ja YTV: tuhkasta feenikslinnun lailla. HSL:n on onnistunut keksimään mainoksiinsa tänä ja viime vuonna hyviä viestejä hauskalla tavalla. 1. esimerkki: päästöjen vähentämiseen tähdännyt kampanja, jossa eri kulkuneuvojen päästöpilvissä todettiin Oho! ja kehoitettiin olemaan päästämättä kaveria päästökilpailussa edelle. Vaikken wc-huumorin ystävä olekaan, minusta nämä mainokset olivat oivaltavia.

Sitten on tämä liikuttavin adjektiivin käyttö ja sen HKL:n kannalta osuva kaksoismerkitys. Viime kesänä mainoksissa oli kuvia turisteista, jotka totesivat hellästi kädessään pitämänsä matkakortin olevan liikuttavin kortti ikinä. Tänä kesänä puolestaan asemat, pysäkit, metrot, ratikat jne. ovat täyttyneet matkustajien ”liikuttavista” joukkoliikenteeseen liittyvistä tai sijoittuvista tarinoista. Osa on oikeasti hauskoja ja/tai koskettavia, osa taas kuulostaa keksityiltä. HSL:n sivuilla voi käydä lukemassa lisää tarinoita tai kertomassa omansa. Osa tarinoista tosin muistuttaa nuorisolehtien ”punatukkainen tyttö, jonka tapasin Siljan 14.9. risteilyllä”-palstoja, joissa ihmiset haikailevat menetetyn potentiaalisen sielunkumppanin perään.

Eilen aamulla Kampissa metroa odottaessani mietin kuitenkin tilannetta, jossa matkustajien herttaisten tarinoiden sijaan mainoksissa olisi kertomuksia häiriköinnin ja väkivallan kohteeksi joutuneilta (bussi)kuskeilta. Kuvauksia haukkumisesta, nimittelystä, uhkailusta, käsiksi käymisestä, pelosta, ahdistuksesta. Työpaikalla.

Mutta eihän sellaista kukaan haluaisi lukea ja pilata mukavaa matkaansa. On paljon helpompi sulkea silmänsä ja korvansa, kuten niin monta kertaa, kun häirintää tapahtuu bussissa tai muussa julkisessa.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Rainy days in London

Lontoolla on vahva maine sateisena kaupunkina, jossa ajatellaan satavan paljon ja usein.

Minulle mm. ostettiin kuvassa olevan kaltainen t-paita asuessamme Lontoossa perheen kanssa 90-luvun lopulla. Paidassa Ressu kävelee sateessa ja tekstissä lukee ”Rainy Days in London”.

Itse olisin kuitenkin vaihtovuoteni perusteella sitä mieltä, ettei Lontoossa sada ollenkaan niin paljon ja usein kuin stereotypia antaisi olettaa. Ja silloin kun siellä sataa, vettä harvoin tulee koko päivää, vaan sateisen aamupäivän jälkeen saattaa koittaa aurinkoinen ja kirkas iltapäivä (tai päinvastoin). Se on totta, että merellisestä sijainnista johtuen sää vaihtuu nopeasti, eikä tosiaan voi koskaan tietää milloin sateenvarjo tulee tarpeeseen.

New Oxford Streetilla sijaitseva James Smith and Son Umberella Shop on perustettu vuonna 1830. Kuva: guardian.co.uk.

Jonkinlaista suhteellisuuden tajua Lontoon sateisuuteen saadakseni vertailin Lontoon kuukausittaisia keskimääräisiä sademääriä Helsingin vastaaviin. Kuten talukosta nähdään Lontoossa sademäärä on Helsinkiä korkeampi vain maalis- ja toukokuussa.

Helsinki Lontoo
sademäärä (mm) sademäärä (mm)
Tammi 56 54
Helmi 42 40
Maalis 36 37
Huhti 44 37
Touko 41 46
Kesä 51 45
Heinä 68 57
Elo 72 59
Syys 71 49
Loka 73 57
Marras 68 64
Joulu 66 48
Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Uusi aarre

Yksi tapaa ilmentää omaa makua ja identiteettiä jokapäiväisessä elämässä Lontoossa on paikallisen matkakortin oyster cardin suojus. Suomessahan on vasta hkl:n ja ytv:n yhdistyttyä hsl:ksi saanut valita matkakortin suojuksen värin ensin sinisen ja pinkin välillä ja nyt mukaan väriskaalaan on otettu myös vihreä ja oranssi (violettia odotellessa…). Harvoin näkee kenelläkään muunlaista suojusta ellei kortti sitten ole lompakossa muiden muoviläpysköjen seassa. Tosin juuri viime viikolla ystäväni osti Helsinki Design viikon osana järjestetystä Design Marketista ”designatun” matkakorttisuojuksen, että ehkä tilanne on muuttumassa.

Lontoossa on kuitenkin jo pidemmän aikaa ollut tavallista, että ihmiset vaihtavat oyster cardinsa mukana tulevan suojuksen, minun aikoinaan saamani oli IKEAn sponsoroinnin johdosta ihanasti Ruotsin mieleen tuovan keltasininen, johonkin mieleisempään. Monista paikoista, esim. museokaupoista, voi ostaa erilaisia suojuksia ja niitä myös jaetaan ilmaiseksi osana mainoskampanjoita. Itse käytän UCL:sta orientaatiopaketin osana saamaani suojusta, vaikka himoitsen Tfl:n kaupassa myynnissä olevaa, jossa kuvituksena on osa Lontoon metrokartasta.

Uusi aarteeni on kuitenkin perussinisestä oyster cardista keväällä kuninkaallisten häiden kunniaksi ilmestynyt versio, jossa komeilee Prinssi William ja hänen tuore vaimonsa Kate:

Kenen/minkä kuvan sinä haluaisit matkakorttiin?

 

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi